6/19/2009

estonia!


Hoowdyhou!
Kerkesinpä vielä postailemaan tänne kerran ennen kuin lähden pienelle lomalle kotimaahani Eestiin! Oma koneeni on edelleenkin korjauksessa niinkun edellisessä postauksessa mainitsin mutta ystäväni Laura armahti minut ja pääsin hänen luokseen bloggailemaan! jauh! Olen siis syntynyt Tallinnassa ja molemmat vanhempani ovat eestiläisiä mutta sitten mussa on vielä vähän isän puolelta saksaa ja äidin puolelta venäjää. Olen tosi ylpeä juuristani ja pidän siitä kun mua sanotaan "ulkomaalaiseksi". Pidän myös bensiinin tuoksusta mutta en tykkää sukkahien tuoksusta. Dodii mennään siis huomenna aamulla Kadin kanssa samaa matkaa laivalla Tallinnaan mutta sitten tiemme eroavat siihen että Kadi seikkailee Pärnuun ja minä jatkan sitten Saarenmaalle! Sieltä mä sit kyläilen mummin luonna Viljandissa ja sitten lopuksi Tallinnaan johon ystäväni Noora tulee Suomesta sitten riehumaan ja bilettämään kanssani!

Meen siis tonne ihan ihka oikeelle SAARELLE! pelottavaa mutta totta... Tätini siis asustelee siellä niin ja tuolla kaupungissa Kuressaaressa sil on kunnon palatsi siellä meen sinne kuninkaaks, hehe. Viljandi on sit itseasiassa aika lailla ton "Estonia" tekstin kohdalla, eli siis aika keskellä Eestiä ja Tallinnan kaikki suomalaiset varmaan tietääkin, jos ei muuten niin ainaki viinanhaku reissuista edes jotain muistatte! lol

tuduts tuduts tuduts, vähän fiilistelyä tähän väliin! tum tum tum, oki jatketaan vaan, niin eilen oli sen mun ylhäällä mainitsemani Lörppö Lauran synttärit! Ihan chillisti otettiin ei mitää spessuu, suunnitelmassa oli mennä ulos mutta sekin jäi sit kun kaikki oli ihan jurrisssa.

Päivän lookki oli siis seuraavanlainen, hattu ja hihaton Carlings, pyöreät aurinkolasit Cheap Monday, korut ja pussi farkut sekä kengät H&M.

Mulla oli itseasiassa hauskinta mun lahja pläjäyksen suunnittelemisessa! Hehe ajattelin pistää mulle ominaista huumoria peliin sekä mun mielestä siinä lahjassa pitää olla tulevan omistajan luonnetta mukana ja sit myös sen tyypin luonnetta joka sen antaa, ja noiden ominaisuuksien yhdistelmä on sit kaboom!

Ensiks mä tein ihan ite tollasen nallekorun, no se vähän epäonnistu se idea siis kun siit tuli mun mieleistä niin hieno et mä päätin pitää sen itselläni! sori Lape! haha okei se sit siitä, jatketaan, jos mä nyt jostain luopuisin...

No sit tietenki upeet Hello Kitty aurinkolasit kun oli kerranki aurinkoista ulkona! oikee UV suojalla varustettuna! Jos ei Laura miehiä noilla asenne laseilla saa niin en sit tiedä millä!

Sitte Minnie Mouse saippuaa! Peseydy kerran Minni saippualla ja saat saletisti samanlaisen seksihiiri lookin!

cHIHahua tai mikä onkaan... nii tollane nyt kun ei ollu Laura tällä kertaa varaa siihen oikeesee koiraan, ehkä ens kerralla, tai kymmenen vuoden päästä kun vihdoin jään aloilleni ja saisin ahkeroitua vähän enemmän rahaa tililleni... mut hei hyvät puolet toi ei ainakaa hauku tai pissaa tai kakkaa! helppohoitoinen!

Karkkia karkkia nam slurp! Sydän tikkareita ja sit tollane karkkikaulakoru mitä aina lapsena sai kun oli kiltti lapsi (eli ei koskaan, uneksin aina tollasista)

Laastareita! Ku Laura sano et se aikoo vetää kunnon tööt! Nii ajattelin sen seuraavaa aamua jo kun se huomaa että ai vitsi mistä toi haava on tullu ja toi tai sit jos sil tulee menkat nii voi noit vaikka siihenki käyttää!

mmm sit tollasta syötävää kirjoitus hommelii, mitä laitettaa kakkuihinki, mut tässä tapauksessa meidä kakkuna toimi itse synttärisankari!

tässä pieni katsaus kun sotkettiin Laura noilla...

ylhäältä alas siis kiksa, pimpsa ja sydän, aww ja ette arvaa miten noi lähti, hyökättii kaikki Lauran kimppuu kielet pitkänä, oli makoisa herkuttelu hetki!

Ainiin meinas unohtua toi mun hieno synttärikassi mihin sit noi kaikki hulppeat yllätykset meni! Oliha noit lahjoi viel lisää mm. lasten skumppaa ja yks pipo ja sellane hula hula paita, hmm laitan noista kledjuista kuvan pieni hetki...

hehe, ostin ne jostain ei nyt lahjojen hintaa tai ostospaikkaa saa kertoa! olen perinteitä kunnoittava... noh ainaki jotain perinteitä kunnioitan.. en nyt ihan kaikkia sentään!

hehee nii sit vein sille viel tollasen pikku kakun jossa oli yks kynttilä ja kilo strösselii!

öhöm! mutta sit tuli toi Lauran virallinen mammakakku ja jyräs ton mun mini kakun... ei se oikein vetäny vertoja tolle uhkeudelle, mutta ajatus siinä oli tärkein!

hehe Laura oli mielissään mun antamista lahjoista, sen äitiki oli niin onnellinen kun toi pipo toi lapsuuden muistotki mieleen, niistä sai monet naurut!

kaikki oli ihan messissä!

pienet juttu tuokiot!

käytii Lauran kanssa välillä lähikaupassa ostamassa vähän lisää taikajuomaa! Lape oli niin söpö toi mun antama vaavi pipo päässä, naww

sit vähä poseiltii ja kuvailtii tuolla kadulla ja sit joku mies tuli ikkunaa neuvoo vähä mua noissa asennoissa "jalka vähän enemmä koukkuun se on liian suorassa"... no sit sanottii sille et Lauralla on synttärit ja sit se alko laulaa sellasta kunnon halleluja äänellä jotain omaa synttäri laulua... no siinä vaiheessa päätettii mennä takas himaa ja jatkaa dokausta...

eeip siellä enää sit muuta ku dok dok vähä ja nus nus ja pus ja sit käytii vähä läskeilee mäkissä... ei tässä muuta kun ensi kertaan ja pääsen huomenna Eestiin, eli todelliseen kotiini! HOME SWEET HOME!

33 comments:

Anonymous said...

ihania lahjoja, pidä hauskaa virossa :)

Anniina said...

Hahaa kivoi lahjoi ja siisti asu.:D

Anonymous said...

olitko kenties yläasteen sotungissa? jossain huhtikuun postauksessa oli joku vanhempi kuva, jossa näytit tosi tutulta :D saatettiinpa käydä yläastetta samaan aikaan..

Anonymous said...

jaa panitsä lauraa?? oliks sil tiukka tussu???

Anonymous said...

sul on ihanat hampaat tollaset valkoset ja suorat!! PUSPUS niille xoxoxo

Anonymous said...

"Peseydy kerran Minni saippualla ja saat saletisti samanlaisen seksihiiri lookin" :DD reeeps. you made my day. <3

Am said...

Hei, sä saat ottaa kyllä kuvia ihmisestä ihan vapaasti, mutta julkaisu (tässä blogissa tai missä tahansa muualla) voidaan katsoa yksityiselämän loukkaamiseksi, varsinkin kun tuon kuvan oheisteksti on tuollainen.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Yksityiselämää_loukkaava_tiedon_levittäminen

nelly said...

"cHIHahua" hajosin tolle ja muutenki noille sun söpöille lahjoille♥ :---D

Anonymous said...

Arvasin, että joku tulee paruu tosta kuvasta ja en yksityisyyden loukkaamisesta:D

Hei mut weeteeäf onks toi typpi tos sammunee miehen vieres naine?! luulin mieheks

Anonymous said...

oho kirjoitusvirheet....

Eli *parkuu ja *sen

Anonymous said...

Onko noi pussihousut H&M:stä naisten vai miesten puolelta? :)

tanjuska said...

rakastuin noihi pussifarkkuihin aivan mielettömät=)
ja toi lahja on ihana, sain vinkkiä frendini synttäribibiksiin lahjaksi. :)

Anonymous said...

tai sit jos sil tulee menkat nii voi noit vaikka siihenki käyttää!

uskomatonta !! :DD mä en voi ku nauraa sun jutuille...jatka samaan malliin !!!

!6675 said...

hurjaa : D

Anonymous said...

vaikutat vähän vajaalta tyypiltä, sellaselta tyhmältä

Anonymous said...

Ootko oikeesti vähän tyhmä???
Mä todella toivon, että tossa kuvassa esiintyvät ihmiset löytää sun blogin ja ilmoittaa poliisillle kunnianloukkauksesta.
HÖLMÖ!

Anonymous said...

Komppaan edellistä. Joko olet pirun ilkeä, tai sitten vain niin lapsellinen/(tyhmä), ettet ymmärrä, missä menee hauskan jutun raja. Tämäkin postaus oli ihan kiva siihen asti, että aloit julkisesti heittämään tollasta idioottimaista läppää toisista ihmisistä. Luuletko olevasi ylempiarvoinen siksi, että pukeudut hienosti ja liikut 'seurapiireissä'? Vai oletko tosissasi, niinkuin edellä jo sanoin, lapsellinen? Jos näin on, lopeta ihmeessä blogin kirjoittelu, ettet vahingossa oikeasti loukkaa jotakuta. Ei siinä muuta, mutta joudut siitä vaan itse vaikeuksiin. Toivottavasti vastaat tähän jollain lailla, sulla varmaan on hyvät perustelut kaikelle.

Anonymous said...

haha, vitsi sun kaverit on varmaan onnellisia noin hauskasta ilo pilleristä. Et varmaan murehdi turhiakaan ! nyt oottelen uutta postausta ! (:

ella said...

ihanat noi housuT!

Jenna said...

oon tosi kade tost vauvahatust! kui en mä koskaan saa tollasia lahjoja :( haha :D

vivian said...

aww! ma olen koguni eestlane ka.

Anonymous said...

kyllä puliukoille ja akoille saa naureskella

Anonymous said...

voihan sitä vähän huomaamatta ja ketään loukkaamatta naureskella muille ihmisille jos siltä tuntuu, mutten menisi tekemään sitä julkisesti. Ja vielä useaan kertaan peräkkäin samassa paikassa.

Mitenköhän lojaali olet ystäviäsi kohtaan ja ihmisiä yleensä, kun pilkkaat tuntemattomia. Vahingonilo on paras ilo? En haluaisi tutstua noin röyhkeään ja empatiakyvyttömään ihmiseen.

Anonymous said...

Missä sun vanhemmat asuu?

karoliina said...

heiii näin sut tallinnassa torstainaa ::D

Henna said...

Aloin lukemaan sun blogia ja täytyy kyl sanoa et tää on ihan paras! Oot niin iloinen ja hauska persoona, että ei tätä lukiessa voi muutakuin nauraa! :D



Ainiin, toi lahja oli kyllä ihan huippu! :D

Anonymous said...

kamoooon tuu siel biitsilt kirjottaaa tät blogiii nyt !

Anonymous said...

ootko sää kuollu !! tuu jo takas kirjottaa ! =)

Anonymous said...

MEILLÄ ON IKÄVÄ SUA! ;<

Anonymous said...

hei mä näin sut DTMssä eli et sä voi olla enää missää reissus! come back sugar :D

Anonymous said...

Haha, ootko tienny, että äänes on ku akalla. =DD Vielä toinen juttu, on aika vitun ääliömäistä nauraa "pulsuille", varsinki netissä...

Anonymous said...

Huoh, edellinen anonyymi vois vetää päähänsä :)

Sä oot ihku ja jotenki mulla tulee susta mieleen BRÜNO :D:D Siis se elokuva. Tai siis se Brüno siinä elokuvassa.. :D
Tees nyt postaus, mulla on ikävä sun juttuja :>

jaanus_1985@windowslive.com said...

:) tore on netiavarustest leida soomekeelse blogi eesti poisilt. huvitav. lõbutse siis minu kodulinnas :D