3/06/2009

Jag och malliurani!

Kun kerran teen tälläistä muotiin,malleihin ja elämäntyyliin liittyvää blogia niin ajattelin kertoa omasta malliurastani jonkin verran, samalla vähän näette kuka olen, mutta teen viellä joskus sitten kattavamman aiheen itsestäni, tässä nyt vain yksi osa minusta, mutta silti iso osa.

Olen siis Brand Model Managementin listoilla miesmallina, ja ollut jo noin vuoden verran. Pääsin kyseiseen toimistoon aika helposti, suurimpana syynä siihen oli varmaan että minulla oli jo aika paljon valmista näyttöä itsestäni koska hyvä kaverini on kuvaaja. Olen nauttinut mallina olemisesta erittäin paljon, vaikka suomessa onkin miesmalleille aika vähän markkinaa, eli vähän töitä. Olen mielestäni kehittinyt joka keikan jälkeen ja oppinut joka kerta jotain uutta, haluaisin saada suurempiakin keikkoja ja päästä ulkomaillekkin tekemään töitä. Lisään tähän alas vähän kuviani ja selittelen samalla kuvien perään että minkäläinen keikka ollut kyseessä.




Tässä pari kuvaa monesta, kyseessä oli Veli lehden eräs viime vuotinen numero, jossa oli Andy Warhol teemana. Sain kyseisen työn melkein heti kun olin päässyt toimistoon, muistaakseni suurin syy siihen oli että olin ainoa vaalea hiuksinen poika toimistossamme.



Tässä eräs kuvaaja kaverini Mikko Karekiven ottama foto, tämä oli siis jo näyttönä kansiossani kun hain toimistoon aikoinaan. Teema oli vaan tollainen normi konservatiivinen, hiukset silotettiin ja vahalla eroteltiin, lasit ovat H&M ostetut aikoinaan ja olivat ensiksi ihan aurinkolasit, takki on G-starin.



Tässä on myös yksi monista kuvaaja kaverini ottamista kuvista jotka olivat näyttönä kun toimistooni pyrin. Kuva otettu erään vanhanaikasen kerrostalon ullakolla, ketjua kaulassa ja Calvin Kleinin bokserit sekä Dieselin housut jalassa.



Tässä vielä yksi kuvaaja kaverini ottama foto. Paikka oli ihan kerrostalon pihalla sijaitseva pahviroskis alue. Ideana oli tehdä mahdollisimman kuollut ja tyhjä ilme parhaaseen nukke uskottavuuteen, sillä esitämme siis nukkeja. Minulla oli Tiger of Swedenin kauluspaita päälläni, henkselit Helsinki 10 ja Dieselin housut sekä Biancon kengät.



Tässä on Studio Eliten kuvaama lähäri. Tämä kuva on ollut itseasiassa viime vuonna Imagen lehdessä koska osallistuin tällä erääseen Imagen kuvakilpaluun jossa sijoituin toiseksi.



Tässä kuvassa olin jopa Ruotsissa asti kuvaamassa eräälle Jofama vaatemerkille kamppanjakuvaa. Nahkahousut ovat siis kuvassa Jofaman. Jofama tekee aika paljon just nahkavaatteita ja turkiksista kaikennäköistä, iso merkki Ruotsissa, vähemmän muualla maailmalla.



Tässä aika tuore Pinni lehden kansikuva, vasta nyt Joulukuun numero on kyseessä. Kuvan teemana oli puuteriset sävyt. Naispuolinen malli esitti ylempää ja dominoivaa, minulla piti olla alistuvampi rooli.




Tässä pari kuvaa eräältä venerannalta. Kuvien ottopaikka, tyyli, vaatetus ja kaikki oli ihan oma ideani ja sitten yhdessä toteutimme kuvaaja kaverini kanssa. Ylemmäsä kuvassa Yvent Saint Laurentin lasit ja neule J.Lindebergin. Alemmassa kuvasa Hugo Bossin lasit ja villaneule Tiger of Swedenin.



Tässä on itse asiassa videosta kysymys ei kuvista, nimittäin Anna Abreun - Vinegar musiikkivideosta. Musiikkivideon tekeminen oli tosi hauskaa ja hyvää vaihtelua, keikan sain siis ihan mallitoimistoni kautta, vaikka Annan tiesinkin jo entuudestaan. Meitä oli siis neljä laihaa mallipoikaa jotka näkyy sitten heilumassa ympäri ja ämpäri Annan seurassa.



Tässä on pari kuvaa TAIKIN viime vuoden näytöksestä, oli tosi upeita vaatteita ja mahtavia suunnittelijoita.



Tässä on kuva Make Up Storen näytös päivältä, kuvassa olen juuri backstagella parin mallitoimistoni tytön kanssa. Näytös tapahtui siis viime vuoden puolella ja ihan Helsingin Forumissa.


Toivottavasti te saitte edes jotain irti minulle hyvin tärkeästä mallin työstä, tässä oli pieni pala kokonaisuudesta, paloja sieltä täältä, mutta kyllä tästä jonkinlaisen käsityksen saa. Tulen jatkossakin sitten lisäilemään tänne tulevista keikoista ja töistä mitä minulle ilmaantuu niin kaikki mahdolliset kuvat. Joten ensi kertaan!

12 comments:

Anonymous said...

Ragnar !! sulla on blogi :) jee. pitää alkaa seuraileen.

-saana

jei! said...

ähh, mun on pakko tulla ruikuttamaan YHDYS SANOISTA! :D
ei varmaan tarvii selventää enempää..? :)

Mrs. M said...

Mahtavaa kun miesmalli pitää blogia! Löysin sut Lauran sivujen kautta :) Aion seurata jatkossakin!

eerika said...

nyt on pakko kysyä ookko joskus ollu treellä h&mssä töissä ?

Ragnar said...

jei! said...

ähh, mun on pakko tulla ruikuttamaan YHDYS SANOISTA! :D
ei varmaan tarvii selventää enempää..? :)

- Joo i know, olen Eestistä kotoisin niin noi välillä menee sekasin mitkä sanat menee yhteen ja mitkä ei! :D


ee said...

nyt on pakko kysyä ookko joskus ollu treellä h&mssä töissä ?

- Kyllä, olen asunut aikoinaan pari vuotta Tampereella ja silloin olin töissä siellä trendi H&M:llä :)

Smokey eyes said...

vau oot niin upee :)
noi kuvat on niin mahtavia, varsinkin toi imagen lähikuva. awsome

ashtray_eye said...

Erittäin kiinnostava blogi.:)

Hanna said...

Asuitko sä penskana Hakunila-Nissas-akselilla?

nelly said...

Vähänkö upeita kuvia ;o!

Anonymous said...

Nukkekuvan ilme ja asento on tosi onnistuneita!

Anonymous said...

eniten silmääni pisti tuo pinnin kansikuva! du är sympatisk och filmatiskt, jatka mies samaan malliin! =)

Anonymous said...

rohkee kundi,lisää tälläisiä.
tai ei taida suomipojat uskaltaa...