5/14/2009

kinkkipäivä!

Tiditididuu, fiilistelen just euroviisujen toista semifinaalia ja päätin kirjoitella samalla uutta blogijuttua! Käytiin muuten eilen mikä se on hmm Cheek? Jooh, niin sen levyjulkkareissa olin ystäväni Kadin kanssa... no mitäs niistä kertois, oli vähän tylsää alkuillasta kun koko ajan soi sellane hardcoreräppi joka ei ole nyt ihan mieleeni ja no pakko myöntää että ei nyt toi Cheekkään ole suosikkejani, mutta meninpä silti sinne ihan hyvän seuran takia!

Anteeksi kuvanlaatu, ei ollut mitään muuta kameraa messissä kun toi puhelimencämi! jipijepajee, mennäänpä sit nyt kuitenkin tän päivän tapahtumiin ja päivä alkoi sillä että tapasin ystäväni Lauran tuolla Kampinkeskuksessa...mutta ensiksi päivänasu!

ja päivänasu oli siis seuraavanlainen, lippalakki ja värikäs reppu ostettu Argentiinasta Buenos Airesista, kaulakoru Ruotsin TopShopista, kevyen roosanvalkoinen t-paita Ruotsista Weekdaystä, housut ovat alunperin olleet tummat ja H&M:stä mutta itse duunatut mm.valkaistu ja reitetty jälkeenpäin, sitten lopuksi vielä kengät jotka ostettu aikoinaan Stadiumista.

Tossa viellä tosta repusta lähikuvaa, kuten mainitsin jo että se on Argentiinasta Buenos Airesista, niin vielä tarkemmin sanoen ostin sen sellasesta secondhand kaupasta sieltä! Pakko oli saada se heti kun näin, se oli vaan niin makee tollanen retro tyylinen ja kellään ei ole samanlaista, muhahamuhahaa!

Ja sitten palataanhan asiaan, tuota siis päätettiin sitten mennä syömään tonne kiinalaiseen heti alkuun, kun kerran kummatkin tälläsiä laiheliineja olemme joten ollaan jatkuvasti ravinnon tarpeessa, hmm hassu yhdistelmä laiha ihminen ja paljon ruokaa... mutta niin se vaan meidän kohdalla menee!

ummnamnammumsmums

Mutta mitä! Ei me oltukkaa sit vaan kahdestaan... kun se kiinalaisenravintolan tarjoilija änkes meidän seuraan...joku random kinkki, no ei nyt sentään, tuttuni Dana joka on myös tuttu Pelkokertoimesta soitti ja ilmoitti tulleensa juuri Tampereelta Helsinkiin ja halusi liittyä seuraamme, no mikäs siinä! Päädyttiin myös sit sellaseen lopputulokseen että Danalla ja Lauralla on yhteinen mummo joka on ollut vähän sniikki ja ahkera miesten kanssa nuorempana, koska kummatkin näyttävät tulleensa tuolta Idän suunnasta ja niillä on luomi samassa kohtaa naamaa!

Aww, on ne kiinalaiset kyl söpöjä, kawaii!

APUA! muutuin jo itse kiinalaiseksi, seura tekee kaltaisekseen...heh, joojoo nyt loppu tää kinkkiläppä, nimittäin mentiin seuraavaks vessareissulle ja pesin ton mun kinkkivaiheen pois naamasta! ^^

Noin, nyt on parempi! Mikä jammusetä tossa vieressä on, no Laura se siinä vaan peilailee! Ainiin Dana sai muuten sieltä kiinalaisestaravintolasta oikeesti töitä! Ja se jäi sit sinne...ikuisesti... kun eihän ne sieltä saa ikinä lähtee mihinkää ne nukkuu ja menee naimisii ja tekee kaiken siellä! Ai ei enää näitä.. ei sit... mut mut.. no joo, okei okei, nyt loppu! Mut siis viellä selventääkseni Danalle tuli siis ihan vaan muuta menoa ja jäätiin Lauran kanssa kaksin... heh

Huomasin muuten vessankatossa kiinnostavan taideteoksen! Mikäköhä se on...ai nyt mä älysin, siis mitä! aaa, mä sokaistuin ikuisesti... siis tarkotan tota valoa, se on niin kirkas!

Käytiin mm. Carlingsissa kattelemassa farkkuja...

umm joskus noi kiinalaiset vaan sekoo ja kieli pulpahtaa ulos ja...


no en mä aina osaa tulkita noit kinkkejä, mut sil oli oikeesti sit jotain vialla koska se pikkunen shoppaili itsensä tainnuksiin ja mun oli sit pakko kantaa se tonne Dieselille jonne seuraavaksi matka meidät vei...

Siellä sit sattu olemaan töissä juuri mukavista mukavin Kristoffer!

joka sitten piristi meitä heilumalla ja hyppimällä ympäriinsä! eiku se sano et se yrittää tehä samanlaisia noita hyppyjä mitä mä aina teen, ja ei nyt ihan mutta melkein onnistui siinä! no oli se toisaalta kuin norsu ilmassa...enpäs tiedä, miltä tuo teistä näyttää?

Löysin sieltä myös karvaisen ystävän! GRAUH!

Löydettiin Lauralle makee paita jonka ojensin sitten Lauralle käytännöllisellä tavalla, ei käsiä! (opin ton tempun tolta mun äskeiseltä uudelta ystävältä)

Löysin myös itselleni sieltä tollasen makeen valkaistun denimkauluspaidan! Jonka kyllä laitan ens joulun toivomuslistalle! No ei nyt kai, kyllä mä sen ostan pian kun vaan palkka tulee!

Toi Laura sit vaan väsähti ton Dieselin jälkeen ja lähti kohti kotia päin ja mä menin sitten viellä näkemään paria frendiä tonne CafeJavaan, Pinjaa ja Kadia!

mmm oli kyllä hyvät caffet! taas meni yks päivä ohi noin vain! oon jo kohta 20v! tai no vuoden päästä... mutta tuntuu jo että olis kauhian vanhus! vasta sitä oli 16-vuotias teini hengaamassa Kampissa... öhöm, ihankun en enään hengais Kampissa... pakko myöntää! heh

ja tähän loppuun 华语/華語中文汉语/漢語 no ei nyt sentään, kyllä se ihan englanniks laulaa, vaikka japanista tai kiinasta kotoisin onkin, ENJOY AND COME BACK TO ME!


21 comments:

Anonymous said...

hahahaha oot aivan ihana!

Anonymous said...

äwww olet hullun hauskaa luettavaa! hmm johan kuullosti tyhmälle, siis meinaan että juttusi ovat : D kirjoitat vähän samaan tapaan miten itse kirjottelen kaikkia juttuja ja siksi tykkään suuresti blogistasi ! en osaa muuta sanoa kuin, että rupeaa aina hymyilyttää /naurattaa kun luen tätä :---D vaikutat todella ihanalta ihmiseltä lovelove<3 SEKÄ myös kunnon papupadalta, sulta varmaan juttua lentää livenä :--D ^^

- mari

Anonymous said...

SÄ oot ihan kreisi ihan ku miespuolinen mä eiku mitä'

qwert said...

oot sulonen!
btw. sulla on pieni 8<

Anonymous said...

Voi ei yhdyn ylläoleviin, tää sun blogi on niin parasta luettavaa! :D Löysin tän ihan vasta ja luin heti läpi, sain kyllä hihitellä ja purskahdella nauruun kokoajan, ihan loistavaa :D jatka samaan malliin, oot niin ykkönen :D

eve said...

sä pelastat mun päivän aina postauksillas ! iloisuutes tarttuu muhunki :D

jatka vaan samaa mallii, oot hulvaton <3

asutko muuten omassa kämpässä vai vanhempies luona?

Anonymous said...

oliko buenos airesissa hyvät shoppailumahdollisuudet? kivoja kauppoja yms.? :) oon menossa sinne tässä joskus

jassu said...

vähä hieno toi lippis :) mitä noi suurinpiirtei maksaa ? :D

Anonymous said...

Hei raXU! tiedäxx hei et oot tosi nami<3 tuu tänne ;-)

Anonymous said...

ahhhahhaaa vähän oot sulonen :>
aika outo väri toi "kevyt roosanvalkoinen" en oo ennen kuullukkaan semmosesta väristä...... :DDD

Ragnar said...

- aww kiitos mari! ja kuittaan ton että papupata mä todellakin oon!

- mä asun tämmösessä opiskelijakämpässä vaikka en enään opiskelekkaan, niin täs asuu siis monta tyyppiä niinko samassa, jokaisella on omahuone joka sisältää myös oman vessan, ja sit yhteisiä tiloja on keittiö ja olohuone... enkä tunne noita muita ne on jotai vanhempia äijjä miehiä :DDD

- kyllä Buenos Airesissa oli ihan mahtavat shoppailumahdollisuudet! ostin vaikka ja mitä! ainoa juttu on että pitää olla uskalias ja seikkailla kauemmaskin etsimään kauppoja kun vaan olla siellä turisti alueella... nää kaks kannattaa pitää mielessä OnaSaez joka on yks hyvä vaatekauppa ja sit BondStreet, joka on sellane makee kauppakeskus jossa on skeittari/hoppari/rokkari tyylisiä vaatteita!

- en nyt oikeesti muista tota lippiksen hintaa, ostin sen Buenos Airesista ja siel on viel se rahahommelikin ihan eri ku tääl, tai se valuutta tai mikä onkaan...

immu said...

En yhtään revennyt. xD

Sulla on piristäviä juttuja, tulee hyvä mieli, vaikka kuinka muuten vituttais. :)

Kuinka pitkä oot? Tällanen elämää suurempi kysymys... :D

On se joo kauheeta ku oot jo vuoden päästä 20! Ryppyjä tulee ja elämä loppuu siihen... ;) :D (Mä venaan, että olisin 25 ja joku ottais mut vakavasti.)

Anonymous said...

Hienoa, että oot alkanu päivittään taas blogia. Oot myös ihanan piristävä ihminen.. :)

Anonymous said...

Niin ja hieno banneri, love it.

Henna said...

mikä on kinkki??? :D:D

jos saa kysyä niin missä oot töissä vai opiskeletko?

K said...

nyt vast tajusin et oot se siit pelkokertoimest! olisin nii halunnu et sä voitat ja kirosin kotona ku et sit voittanukkaa :D sul on ihana blogi tät on aina hauska luke ja oot iha ylisöpö :)

Anonymous said...

Jumak kuin tyylikäs olet.

Ragnar said...

- heh kyllä kaikkea voi kysyä :) mä oon huimat 184cm!

- kiitos, tein ton bannerin iha itse :P

- opiskelin just vaatturilinjalla mut lopetin sen kesken ja nyt oon vaan töissä DTM:ssä baarimikkona, mutta suunnitelmissa mennä sit jossain vaiheessa maailmalle tekemään mallintöitä!

Anonymous said...

:'')! hei oikeesti miten joku voi olla noin sulonen ihminen? tää on ainoo blogi jota lukiessa nousee väkisinki hymy huulille joka postauksessa, ei hitto, kirjotat niin ihanasti ja oot niin.. sellanen :>
ja mitä varmaan saat kuulla koko ajan, oot ehkä joku täydellisin, siis kaikki sussa, hiukset, silmät, nenä, suu, tyyli.. :>
tää blogis on ihan paras. oli nyt tällänen olo että pakko hehkuttaa vähän :')

Anonymous said...

RAGNAR!
kuinka valkaiset nuita farkkujas? tosi mageet ! sulla ne on jotenki tuollain "asteittain", eli miten ko. ilmiön saa aikaan?:D

Audrey said...

Mullakin oli kauheen kahenkympin kriisi :DD Hyvin selvisin hengissä. Totesin vaan, ettei kannata kriiseillä tulee muuten ryppyjä. ;D