5/12/2009

punttisali VS kaupunkipäivä!

Umtsum umtsum, päätin uutenavuotena uudenvuodenlupaukseksi että aion aloittaa tulevan vuoden alussa punttisalilla käynnin aktiivisesti. No se vähän venyi se aloitus mutta nyt pääsin vihdoin starttaamaan urakan! Mutta en halunnut mennä leikkiin mukaan ihan kokeilumielessä, iha tosissaan nyt lähdettiin mukaan kun kerran lähdettiin, jotenka oli pakko hommata sellainen Personal Trainer pitämään syömiset ja oikeat tekniikat järjestyksessä sekä ruoskimaan laiskuuden yllättäessä. (ja tältä seuraavalta henkilöltä tuo ruoskiminen sujuu paremmin kuin hyvin, siis ihan kirjaimellisesti!)


Diana Ball, kuka muukaan tuli mieleen ensimmäiseksi. Mahtavan erikoisen persoonan omaava ja myös pitkän bodybuilding uran tehnyt ystäväni oli paras mahdollinnen vaihtoehto tähän hommaan! Elikkäs punttisali jossa aloitin urakan on nimeltä Active ja se sijaitsee Ruoholahdessa. Käyn siis tällä hetkellä 3 kertaa viikossa salilla ja pikku hiljaa alkaa jo rutiini sujumaan, ensimmäisinä päivinä tuli paikat niin kipeeks, olin kuin joku vanha eukko... Mutta pakko kestää ja oon alkanu tykkää salilla käymisestä ihan yli paljon, tykkään siitä kivusta vaikka oudolta se voi kuullostaakkin, se on mahtavaa kun adrealiinit nousee ja suonet pulpahtaa sieltä ihon alta esille! Mulla on siis myös ihan tarkka ruokavaliolista että mitä syön ja paljon ja millon, joudun esim. syömään kolmen tunnin välein proteiinipatukan tai jotain muuta protetiinipitoista, illalla ennen nukkumaan menoa rahka- tai raejuustopurkin ja joka aamu 4 kananmunanvalkuaista sekä 1 keltuianen. Mitäs tässä sen enempää löpisemään, kun en nyt tuosta punttisalimeinigistä kauhena vielä tiedäkkään, palataan asiaan kun olen kunnon muskeliköntys! Eli nyt ton romaanin jälkeen pakko laittaa vähän visuaalista materiaalia seuraavaksi, jotta ette nukahtais sentään...

Hehe, tuolla kropalla siis aloitetaan! jiah

Sit vähän pumpataan...

ja pumpataan...



kunnes tuli tylsää ja päätettiin vähän leikkiä, pääsin olemaan Dianan kyykkypainona, no aika riens nopeasti kun piti hauskaa samalla ja pian loppukin jo päivän reenit! Lähdin sitten näkemään ystävääni Sharonia pariksi tunniksi kaupungille...

päivänasu oli siis seuraavanlainen, turkoosi hihaton ja mustat aurinkolasit H&M, musta verkkatakki j.lindeberg, tollaset makeet liukuvärjätyt vaaleenharmaasta tummanharmaaksi housut Cheap Mondaylta, kengät Reebok, harmaa nahkalaukku mhann ja kaulakoru on Ruotsista TopShop liikkeestä

laukku vähän lähempää katsottuna

ja sit myös vähän lähempää kuvaa tosta kaulakorusta, siinä on siis sekasin erisävysiä ja paksusia ketjuja

ekaks käytiin Nilsonilla vähän riehumassa kenkien parissa

blaah ei sieltä löytyny mitään, ei tuo Nilson kauheana ainakaan miesten kenkämuoti maailmaa mullista mutta naisille siellä oli kyllä ihan hauskoja ja makeita kenkiä, hehe Sharon se siellä peilin kautta kurkkailee kamera kädessä!


Seuraavaksi sit mentiin Helsinki10 käymään, ja siel oli tollane makee värikäs "marimekko love's helsinki10" teema meneillään. Palataan siihe hetken kuluttua, asiasta toiseen, nimittäin nyt tulee tärkeistä tärkein info, himoshoppaajien ensimmäin ykkös ohje on että aina pitää urheilla kauppojen välissä, jotta ei tulis sellasia rakkuloita ja jotain patteja jalkoihin kun seisoo niin kauan paikoillaan kaupassa... joten päätetin vähän urheilla matkalla ennen Helsinki10 välttääkseni noita edellä mainittuja!

Että sellainen setti tällä kertaa, no ei tää nyt ihan viellä loppunu, pitäähä tosta helsinki10 reissusta vielä lisää materiaalia laittaa! Ette pääse minusta niin helpolla eroon...

Kyllä mä vielä Sharonin kanssa olin, en dumpannut sitä mihinkään vaikka itse innostuinkin vähän urheilemaan... niin ja peilikuvat on ihan MUST

kokeilin hattuja...

ja sarvia... tais noi sarvet paremmin sopii!

Sharon hävis johonkin ja päätin soitella sen perään, löysin tollasen maseen puhelimen tuolta... "ai sä oot pukuhuoneessa, mä tuun sinne"

"ai sä oot ALASTI, uuh eli tuun entistä nopeemmin"

Matkattiin sitten sieltä Kampin suuntaan ja käytiin parissa kaupassa mm. Spirit Storessa, ei sieltä jäänyt muita kuva muistoja kun tollanen sukkakuppi johon sit ängin mun proteiinipatukan jämät...

Vai että mitä! Unohdin aivan, kyllä me sieltä saatiin toinenkin kuva räpsäytettyä, nimittäin tapasin vahingossa ystäväni Elisan, aww se on niin suloinen ja pieni. Elisa oli just vuoden vaihdossa Chilessä! Onneks se tuli sieltä takas oli nimittäin jo ikävä ja pelkäsin että se jäis sinne ikuisesti niiden ungalabungala ihmisten luokse...


No mentiin sit ruokakauppaan kun alkoi olee himonmoinen nälkä kaupoissa tamppaamisen jälkeen... ensimmäiseksi huomion kiinnitti toi banaanikasa, siis mitä h@£$*¤#$£@?? Kuka laittaa myyntiin jo pilaantuneita banaaneja, taitavat olla ihan pimahtaneita tuolla kaupassa! Herttinen sentään mikä pettymys, kovat miinukset Citymarketille!

Hmm ton banaanishokin jälkeen innostuin sit aaaivan eriasioista... alko olee jo se aika päivästä...haha no ei nyt sentään!

Oli pakko shopata vähän muskelipulveria jotta noi pienet pavut sit joskus rupeis edes kasvamaan! Ja sitten ei muuta kun kotiin päin tekemään muskelisheikkejä!

Omistan tollasen makeen oranssin auton jolla pääsee huoletta ja nopeasti vaikkapa Itään (gängstä alue) jossa asustelen... JEAH, YOU CAN ONLY IMAGINE!


26 comments:

Anonymous said...

tuli melkein kyyneleet kun nauroin parissa kohtaa, tosi kiva postaus ja makeet vaatteet sulla :)

Anonymous said...

Selittäisitkö tarkemmin mitä ne ungalabungala ihmiset oikeen ovat ? Taas tää sun rasistisuus tulee esille, koita olla suvaitsevaisempi. Taitaa ne ihmiset siellä Chilessä olla ihan tavallisia ihmisiä

Anonymous said...

:D:D ihana oot<3

Anonymous said...

Pilaantuneita banaaneja, lol, kiitos, you made my day! :-)

Anonymous said...

hah:) en tiiä oliks noi pilaantuneet banaanit vitsi, mut mä ite hämmästyin ja pelästyin kun menin tonne citymarkettiin yks päivä, ennen ku sit huomasin että ne oliki jotain punaisia banaaneja:D oon myös pahoillani sun puolesta kun ihmiset ottaa kaikki sun puheet niin vakavasti! kiitos ihanasta blogista!:)

Anonymous said...

hot<3

Anonymous said...

:---D

Ihana. :)

Anonymous said...

Hieno blogi ja pistää oikeesti nauramaan :) Mut ihan hyvällä täytyy huomauttaa, kun julkista blogia kuitenki kirjotat niin kannattaa pitää mielessä se, ettei turhanpäiten suututa ihmisiä. Esim. tuo ungalabungala-Chile juttu, tai pari blogia aikaisemmin ollut lihavan naisen kuva. Tollaset heitot voi oikeesti kolahtaa johonkuhun, siksi hieman varovaisuutta peliin :) Keep going..

hetuu said...

Sun blogis on aivan mahtava, hymyilyttää vaan :-) Pukeudut tosi kivasti ja juttujas jaksaa lukea, vaikka postaukset ovatkin pitkiä, siis sopivat pitkiä :-D

Anonymous said...

Iiihanat vaatteet!:-----) "ungalabungala ihmiset" < lol 88---Ddd

Anonymous said...

tää on kyllä ihan huippu blogi!! kiitossss

Anonymous said...

Haha olet aivan mahtavan tuntuinen tyyppi :D

Mitä ihmiset täällä inisee, eikö teillä ole huumoria :D

Sait musta blogilles uuden lukijan (tai kyllä mä nyt tätä jo pari päivää olen seuraillut).

Anonymous said...

Olisi kiva jos panostaisit edes hieman kirjoitusasuun.

nenäliina said...

ei ne oo pilaantuneita vaan punasia banaaneja=D

Anonymous said...

paljonko sä painat kun tuo diana jaksoi nostella sua noin helpon näköisesti? :D

annie said...

vitsi tää sun blogis on iha hulvaton:Dd

iiss said...

siis ootko sä 90-syntyinen ? mä EN VOI USKOA sitä, kun kaikki mun tuntemat ysikymppiset pojat on siinä amisvaiheessa olevia likaisia pellejä. ja sit sä oot tollanen super :D

onks sulla muuten mitää koulutusta ?

mahtava blogi kyllä, sä oot niin valloittava, oon jo melkein rakastunu suhu :DDDD

Anonymous said...

:D:DD ihania postauksia! piristää päivä kummasti.

Ragnar said...

- ensiksi isot kiitokset kaikille enimmäkseen positiivisesta palautteesta! tuli hymy huulille! :)

- blaah vaikeeta kun en mä edes tiedä mitä kirjoitusasu tarkoittaa...

- heh, no mä painan siinä 65KG paikkeilla! eli olen kyllä kevyt, ja Dianalla on myös kuule sitä habaa! ^^

- nnooh mulla on pitkä historia ton koulutuksen saralta, tai siis lyhyt oikeestaan koska kaikki jääny vähän kesken,ehh, peruskoulu on kyllä käyty ja sit puolisentoistavuotta lukiota ja puolvuotta vaatturilinjalla ollut.. sit vaan töitä mm. mallintöitä, joitain stailaushommia ja H&M:ssä ollut myyjänä aikoinaan... tällä hetkellä olen DTM:ssä baarimikkona, tulkaa moikkaamaan viikonloppuna!

Anonymous said...

Miten voit olla noin söpö :D

anette said...

Ootpa hulvaton tyyppi. :D Siis vaikutat tosi mukavalta ja ihanalta ihmiseltä. :)

Anonymous said...

aivan huippu hauskoja juttuja ja oot aivan älyttömän söpö ja hirmu hyperaktiivisen olonen. JA KURMISTUTTAVAA NÄHDÄ KERRANKI ETTÄ JOKU JÄTKÄ OSAA PUKEUTUA MUUHUNKI KU VERKKAREIHIN JA ADIDAKSEN HUPPARIIN:) jatka samaan malliin, oot ihana!

tanja said...

hyi hitto noit banaaneja :---D

ja tsemii punttailuun! tykkään kyl lukee sun blogia, pistää usein hymyilyttää ja ihan naurattaankin sun jutut, vaikken ainakaan toistaseks niin "lääh lääh nami mikä mies" olekaan, mut ehkä sekin aika vielä tulee :D

bodarinaiseks on muuten aika muhku pylly verrattuna reisiin tuolla sun pt:lläs! (tärkee huomio)

Anonymous said...

"Selittäisitkö tarkemmin mitä ne ungalabungala ihmiset oikeen ovat ? Taas tää sun rasistisuus tulee esille, koita olla suvaitsevaisempi."

Niinpä. Siis ihan hirveä rasisti ja kunnon homofobinen sovinistisika! ;)
(mistä nää pilkunnussijat aina löytää tiensä jokaiseen blogiin...)

Sandra said...

Elisa on munkin kaveri, ihana tyyppi kylläkin :) Ja hei kiva blogi, tää koukutttaaa !!

Anonymous said...

Noi punaiset banaanit on muuten keittobanaaneja mitä käytetään ruuanlaitossa. Eli ei pilaantuneita. Katso googlesta ;)