5/02/2009

vappuperjantai!

Hui, olipa hurja vappu! Olin torstain baarissa töissä mutta sitten perjantaina päästiin asiaan! eli humaltumaan ja nauttimaan hyvästä seurasta sekä auringosta!(teen siis silloin tällöin baarimikon vuoroja DTM:mässä, tulkaa moikkaamaan vaikkapa tänään) Oltiin siis kaivarissa, tarkemmin ottaen ei ihan siellä puistossa, mutta jos tiedätte sen cafe Carusellin, niin sen ja kaivopuiston välissä, siellä oli koko päivän ajan DJ soittamassa musiikkia ja ihmiset tanssimassa, ihankuin olisi ollut jossain klubilla, mutta oltiinkin ulkona, ulkoklubi!

päivän asu oli seuraavanlainen, housut Cheap Mondayn kuten myös pinkkikassi, sitten sateenkaariraita hihaton paita American Apparelilta, kengät ja lasit henkkamaukalta

minulla pääjuomana oli kauan sitten laivalta ostettu ready to drink sex on the beach juomasekoituspullo, olin iloinen kun sain vihdoin hyvän syyn avata sen, mutta kyllä sitä skumppaakin kurkusta alas meni!

ystäväni Cheryll, jolla oli muuten makee kivipesty hame, mii like!



ihmisiä oli paljon! meidän porukka koostui noin 8 nenästä, tosin muitakin tuttuja heilui siinä silloin tällöin ja kuten huomaa minulle juoma maistui, kuin tuttipullo olisi suussa

herneetkin maistuivat! mmm

alkoi taas lapsettaa ja innostuin puhaltelemaan saippuakuplia

paparazzi seurasi vessaankin asti! damn ei sitä sit millään saa rauhaa kameroilta

juoma virtasi kovaa vauhtia ja no sitä pikku hiljaa ihmiset alkoi olemaan aika humalassa, lukuunottamatta meidän seuruetta tietenkin... heko heko, uskallettiin jopa liittyä muiden seuraan näyttämään tanssiliikkeemme!




kyllä, siellä näky paljaita pyllyjäkin, pimperoita ja ruuvimeisseleitä, koitin olla mahdollisimman siveellinen sanojen suhteen...ja kuva on valittu niistä vähiten pahimmista kuvista

tunnelmat meni välillä kuumiksi, no ei nyt ihan, alko itseasiassa olemaan vähän kylmä ja laitoin verkkatakin päälle ja bailut jatku! jiah

meidän toi spotti oli mukavan siistin näköinen sit iltaa myöden, jotkut miehet jopa paini tossa meidän kamojen päällä... JES

ilta eteni ja mentiin sitten kaivohuoneelle jatkamaan riehumista ja tässä vaiheessa promillit olivat jo korkealla, olin muuten ruskettunut päivän aikana kivasti!

näytettiin tietenkin sit sielläkin meidän parhaat tanssiliikkeet, mitäs muutakaan, sitä tuli sit tanssittua ja

ja tanssittua ja tanssittua ja... niin juotua kai myös

en sit tiiä olinko jo niin sekasin, mutta siel tais olla joku ankkamies jos oikein muistan...hmm, no mut tossa vaiheessa viimeistään päätettiin lähteä kotiin päin

no ei se meininki sit sielläkään viellä loppunu, tunnelmat vaan tiivisty...

ja tiivisty...

ja tiivisty...

kunnes nukahdettiin...

WATCH OUT FOR US NEXT TIME!


5 comments:

Anonymous said...

ihanat kesäiset vaatteet sulla ja muutenkin hauska postaus :)

Anonymous said...

tää on kiva blogi! olet very kool!

Anonymous said...

OOT HOT<3

Anonymous said...

ootko kouluttautunut baarimikoksi? :)kauanko kouluttautuminen kesti, vai pitääkö siihen edes kouluttautua? näin sut joskus dtm:ssä baarimikkona, tai sitten se oli joku sun kaksoisolento :D mahtava blogi sinulla, hyvä huumorintaju ja tyyli !

Essi said...

Olipa mahtava vappu Eiranrannassa! Kiva blogi Raksu :)